Siirry sisältöön

Kulje pitkin jokivartta, tutki järvimaisemia, poikkea puroille. Tällä road tripillä voi antaa pohjoisten vesien viedä mukanaan.

Matkan varrelle mahtuu kiinnostavia kohteita kalastusmuseosta teemakirjastoon ja -taideteoksiin. Koskien kuohut, vuosisataiset kalastusperinteet, monimuotoiset opastetut tai itsenäiset kalastuselämykset ja vaihtuvan upeat maisemat luovat unohtumattomia muistoja kalastuksen ja pohjoisen elämäntavan ystäville. Kulje reitti etelästä pohjoiseen tai toisin päin. Voit myös valita itsellesi sopivan lyhyemmän pätkän.

Herkkusuita hemmotellaan: lohi on Tornionjoen eittämätön kuningas ja suurten järvien kalakirjo on runsas. Tunturialueiden kirkkaat vedet antavat oman lisänsä pyydettävien lajien kirjoon. Myös rapuja saadaan saaliiksi syksymmällä. Alisen Tornionjoen perinnekalastuskylissä varrassiialla ja muilla siikaherkuilla on keskeinen rooli ruokavaliossa. Avotulen käytöllä ruoanlaitossa on Tornionlaaksossa pitkät perinteet ja tällä road tripillä onkin hyvät mahdollisuudet monenlaiseen luontoruokailuun kodassa tai kannon nokassa.

Lataa tästä reitin esite!

Herkkusuita hemmotellaan: lohi on Tornionjoen eittämätön kuningas ja suurten järvien kalakirjo on runsas. Tunturialueiden kirkkaat vedet antavat oman lisänsä pyydettävien lajien kirjoon. Myös rapuja saadaan saaliiksi syksymmällä. Alisen Tornionjoen perinnekalastuskylissä varrassiialla ja muilla siikaherkuilla on keskeinen rooli ruokavaliossa. Avotulen käytöllä ruoanlaitossa on Tornionlaaksossa pitkät perinteet ja tällä road tripillä onkin hyvät mahdollisuudet monenlaiseen luontoruokailuun kodassa tai kannon nokassa.

KUKKOLAFORSEN - HAPARANDA/TORNIO - KUKKOLANKOSKI - YLITORNIO

Kukkolaforsen: kalastusmuseo/fiskemuseet, Tornio: Kojamo-veistos rannassa, Tornionlaakson museossa perinnekalastusnäyttely: lippous, mertapyynti, kullenuottaus

Kukkolankoski: "Pyydä, paista ja nauti oma varrassiikasi" -elämys, lippouksen ja siianjako-rituaalin seurausta, IsoSiika -veistos

Majoitus esim.: Alanko Old Cowhouse, Vonka Village, Karemajat, Aava Sky Village, Loma-Vietonen, Lohijärven Eräkeskus, Napapiirin Järvilomat

Lippomies-patsas, ruokailumahdollisuus

YLITORNIO - MATARENKI - MIEKOJÄRVI - PELLO

Mutka Matarengissa kaupoilla, eräliike, ruoka- ja juomakaupat Aavasaksanvaaralta voi ihailla majesteettista Tornionjokea

Jokivene Kivilompolo, Turtola: vierailu veneenveistämössä, Lapland Wild Fish & Elämysvirta: opastettu kalastuselämys Miekojärvellä sekä tuliaiskalaostoksia suoraan kalastajalta

Kalastuspääkaupunki Pello: kalastustarvikeliike Kalasaaga, moottorisahatut lohiveistokset, ajoittaiset kalastuskilpailut

Majoitus esim.; Valkea Lodge, Arctic Camping, Hotelli Pellonhovi, MiekoResort, Reindeer Lake Resort

PELLO - KOLARI (Suomen tai Ruotsin puolta)

Naamisuvanto: perhokalastusnäytös, lohensoutu tms. elämys

LappeanLohessa lohensoutukoulu / lohensoutunäytös / lauttaretki

Loimulohiruokailu ja savusauna

Majoitus esim.: LappeanLohi

KOLARI - MUONIO - KILPISJÄRVI

Muonio: Suomen Kalakirjasto ja kulttuurikohde Keimiöniemen kalapirtit

Kalastuskulttuuria ja perinnettä Hunter of the North

Kilpisjärvi: pohjoisten lajien (harjus, nieriä..)

kalastusopastus KJ-experience

KALAA LAUTASELLE

Kermainen lohikeitto, Miekojärven muikut ja kuha, varrassiika. savusiika, siikakeitto, kylmäsavulohipizza, muikkuburgeri, loimulohi, surströmming/hapansilakka (jos uskallat!)...

BONGAA HYPPÄÄVÄ LOHI!

Kukkolankoski, Matkakoski, Vuennonkoski, Kattilakoski, Valkeakoski, Kengis/Köngäs fors, Äijäkoski...